Katsoin ylöspäin suurta, harmaata kerrostaloa. Tuo kerrostalo oli yksi Saksan kalleimmista asunnoista. Ja myös todella haluttu. Siellä asuivat monet Saksan kuuluisimmat julkkikset. Monissa asuinnoissa vaimo, tyttöystävä, lapsi tai muu sukulainen odottaa miestä palaamaan kotiin pitkältä työpäivältä. Häntä odotti avoin syli ja lämmin vastaanotto. Melkein kaikissa asunnoissa paloi valo, mutta tiesin yhden asunnon, missä ei palanut valoa. Siinä asunnossa ei odottanut kukaan ketään kotiin. Siitä asunnosta ei löytynyt iloa, valoa, lämpöä tai rakkautta. Ja minä jouduin menemään siihen taloon. Kukaan ei odottanut minua kotiin ja jouduin menemään kaiken lisäksi yksin.

Äiti ja Gordon olivat lähteneet ajamaan kotiin, koska äiti oli halunnut alkaa järjestellä hautajaisia mahdollisimman pian. Miksi ihmeessä? Eivät hautajaiset tuoneet häntä takaisin. Ei mikään voinut tuoda...

Huokaisin syvään. Otin askeleen lähemmäksi ulko-ovea. Jalkani tuntuivat todella raskailta. Jatkoin kuitenkin päättäväisenä matkaa ovelle. Pääsin lopulta rakennukselle. Painoin ovikellosta. Ovikellon epämiellyttävä ääni jäi kaikumaan ilmaan, mutta hiljeni lopulta pimeyteen. Meni pari minuuttia, ennen kuin sisällä tapahtui mitään. Pian valot syttyivät ja alkoi näkyä liikettä. Odotin vielä hetken, mutta lopulta ovi tultiin avaamaan.

"Iltaa herra Kaulitz," Jim sanoi. Hän piti minulle ovea, jotta pääsisin sisälle. Onneksi Jim ei kysynyt myöhäistä kotiin tuloaikaani, mutta ei se olisi edes kuulunut hänen toimenpiteeseensä tiedustella minua. Lähdin kävelemään hissille hitaasti.

"Pärjäättekö?" Jim kysyi huolestuneena. Miksi vitussa kaikkien piti olla tuollaisia äitejä? Yhdessäkin oli jo kestämistä. Kyllä minä itsestäni osasin huolehtia!

"Ei se sulle kuulu," murahdin. En viitsinyt esittää mitenkään kilttiä, vaikka minun olisi pitänyt olla kiitollinen tuosta huolenpidosta, mutta kuinka sitä olisi voinut, kun ei enää omistanut minkäänlaista iloa?

"Suurimmat osanottoni nuori herra Kaulitz," Jim sanoi vielä, ennen kuin palasi tiskin taakse. Mutisin jonkin sortin kiitokset ja jatkoin matkaani. Hissi tuli yllättävän nopeasti ja pääsin onneksi pian Jimin tarkan katseen alta. Hissi myös liikkui yllättävän nopeasti ylös. Liiankin nopeasti. En olisi halunnut kohdata sitä, minkä joutuisin kohta kohtaamaan. En uskonut olevani valmis vielä. Mutten varmaan koskaan tulisi olemaan, eli parasta vain kohdata se nyt. Samassa hissi pysähtyi ja ovet aukesivat.

Huokaisin syvään ja astui pimeälle käytävälle. Katsoin tarkasti hiljaista käytävää. Oliko se aina näyttänyt näin pimeältä ja pelottavalta? En viitsinyt laittaa valoja päälle. Eivät ne kuitenkaan olisi auttaneet. Eivät ne olisi voineet viedä pimeyttä kokonaan. Kävelin hitaasti hiljaista käytävää. Kaikki muut olivat nukkumassa rakkaidensa kanssa. Kaikilla muilla oli joku, jota halata. Kaikilla muilla oli joku, jolle pystyi kertomaan, että rakasti häntä. Mutta minulla ei ollut. Minulla ei ollut mitään.

Jalkani tuntuivat raskaammilta askel askeleelta. Jatkoin kuitenkin päättäväisenä matkaani. Enhän voinut tähän maahankaan jäädä makaamaan. Lopulta pääsin ovelle.

Seisoin ruskean oven edessä. Käteni oli kylmän oven kahvalla. Pidin siitä varmasti kiinni, mutta en pystynyt avaamaan. Nojauduin otsallani oveen. En tiennyt kuinka kauan siinä nojasin, mutta se aika tuntui ikuisuudelta. En olisi halunnut mennä sisälle. En olisi halunnut kohdata sitä, mikä minun olisi pitänyt. Mutta oli pakko!

Nostin pääni taas pystyyn. Laitoin avaimen reikään ja käänsin sitä. Kuului naps. Laskin hiljaa kahvan alas ja raotin ovea. Uskaltauduin astui kynnyksen yli pimeään huoneeseen. En nähnyt mitään. Ainoa valo tuli takaani olevasta käytävästä.

Laitoin valot päälle. Otin kengät jalasta ja heitin laukkuni sohvalle. Lysähdin itsekin siihen. Tuijotin aikani kuluksi seinää. Lopulta kyllästyin ja lähdin keittiöön. Kaivoin jääkaapista mehupullon ja join sen tyhjäksi. Sisälläni tuntui yhtä tyhjältä, kuin mehupullo, jota rypistelin. Heitin pullon roskiin.

Kävelin omaan huoneeseeni. Ohitin mahdollisimman nopeasti hänen huoneen. Laitoin valot päälle ja lysähdin sängylleni. Suljin silmäni ja yritin ajatella jotain järkevää. Yritin olla nukkumatta, mutta lopulta suru vei viimeisetkin voimani ja nukahdin sängylleni.

No ei tämäkään sen pidempi ollut, mutta sainpahan ainakin jatkettua :) ja seuraava osa tulloo sitten ens viikolla joskus keskiviikon-perjantain paikkeilla... Toivottavasti piditte tästä osasta ja toivottavasti jatko kelpaa :)